Kotoutuminen

HALLINTO > Kotoutuminen


    UUSIA ASUKKAITA VETELIIN

    Veteliin saapui kaksikymmentä uutta asukasta, jotka ovat kansallisuudeltaan syyrialaisia ja tulevat Libanonin pakolaisleiriltä. Tulijoiden äidinkieli on arabia, osa heistä osaa hieman englantia. Uudet kuntalaiset tulevat asumaan normaalissa vuokra-asuntokannassamme ja käyttämään kunnan palveluita, kuten muutkin veteliläiset. Lapset tulevat mukaan kunnan perusopetukseen ja tarpeen mukaan varhaiskasvatukseen. Aikuisille TE-toimisto järjestää kotoutumis- ja kielikoulutusta.

    Hyvä ja nopea kotoutuminen on sekä uusien asukkaiden että kunnan ja kuntalaisten etu. Kotouttaminen on eri viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyötä. Valtuusto on hyväksynyt kotouttamisohjelman. Kunnanhallitus on tehnyt ELY-keskuksen kanssa sopimuksen kuntapaikkojen antamisesta kiintiöpakolaisille. Viranomaisten kesken ollaan valmistelemassa konkreettista kotouttamisen toimenpideohjelmaa. Kuntaan palkattiin kotoutumisohjaaja Antti Kesälahti , joka koordinoi eri tahojen yhteistyötä ja auttaa tulijoita alkuun käytännön asioissa.

    Kotoutumisen onnistumisessa vapaaehtoistyö on tärkeää. Siitä järjestetään kevään aikana keskustelutilaisuus. Tällä sivulla julkaistaan kotoutumiseen liittyvää materiaalia. Hyvä tiedon lähde on myös www.kotouttaminen.fi.

    Tietoa Syyrian pakolaisista

    Maahanmuuttovirasto

    USEIN KYSYTTYÄ

    Yhteystiedot

    Kotoutumisohjaaja Antti Kesälahti

    puh. 040 768 8890 antti.kesalahti(at)veteli.fi