Etusivu | | Dublin | Ohjelma| Belfast | Näyttely| Työpaja | Retki | Jäähyväiset
 

Torstai-aamu valkeni sateen ropistessa.  Keräännyimme bussiin ja lähdimme kohti pohjoista, Jättiläisen vierotietä. Matkasimme pitkin länsirannikkoa merenrannan lähellä. Harmaat aallot löivät rantaan ja ilma oli ajoittain sumua täynnä. Pysähdyimme aamupäiväteelle  Carnloughin kylään, Londondetty Arms hotelliin. 1920-luvulla hotelli oli Sir Winston Churchillin omistuksessa, vieläkin hotellissa on Churchill-sali.


Aamupäivän teehetki Carnlouhgissa, Londonderry Arms hotellissa

Matka jatkui rannikkoa eteenpäin ja saavuimme Jättiläisen vietotielle, The Giants Caysewaylle. Tai paremminkin turistikeskukseen. Paikka on yksi Pohjois-Irlannin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Busseilla oli juuri alkanut tunnin ruokatauko ja vettä satoi kaatamalla. Muutama urhoollinen lähti kuitenkin rankkasateessa patikoimaan kohti  aiottua kohdetta. Jättiläisen viertotie, The Giants Causeway on muodostunut n. 60 miljoonaa vuotta sitten. Sula laava on jähmettynyt korkeiksi kuusikulmaisiksi pylväiksi, jotka muodostavat porraskivet alas mereen. Kiviä on noin 38.000. Yksittäisillä kivimuodostelmilla on nimet, esim. Honeycomb ja Wishing Chair.


Eeva-Riitta Jättiläisen viertotien alkupäässä. Kivimuodostelmia ja askelmia alas mereen

Ruokailimme turistikeskuksen ravintolassa, hirvenpää seinältä tuijottaen js takkatulen lämmössä vaatteita kuivatellen.
Jälkiruoaksi tarjottiin tuoreita mansikoita!

Belfastiin palasimme sisämaan kautta, sade jatkui lähes iltaan saakka.


Sivut ja kuvat: Ritva Tainio     päivitetty 10.2.2007