| VETELIN KUNTA KUULUTUS KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS -Valmisteluvaiheen kuuleminen Maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n ja asetuksen 30 §:n mukaan ilmoitetaan Vetelin keskustan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen valmisteluvaiheen kuuleminen 24.11.2011 27.12. 2011 välisenä aikana. Materiaali on nähtävillä sekä kunnan ilmoitustaululla että kotisivulla. Kaavoitustyö tehdään kaksiosaisena siten, että ensimmäinen vaihe käsittää laajemman alueen (Koulu- ja urheilualue, Koulutie, Kirkkotanhua, Valtatie 13) kaavarunkotasoisen tarkastelun. Toisessa vaiheessa laaditaan varsinainen asemakaava rajatummalle alueelle Lehtisaarentien ja Kirkkotanhuan välisellä alueella. Nähtävänäoloaikana on alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä muilla kunnan jäsenillä, viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään ( osallinen ) tilaisuus joko kirjallisesti tai suullisesti lausua mielipiteensä asiasta. Suulliset tai kirjalliset mielipiteet tulee osoittaa nähtävilläoloaikana seuraavasti: Vetelin kunta (Kivihyypäntie 1, 69700 VETELI) rakennus- ja ympäristöjohtaja Anne-Maarit Mansikka-aho 050 5790 182 etunimi.sukunimi@veteli.fi Tai (kaavan laatija): Ramboll Finland Oy Jouni Laitinen 040 550 0830 etunimi.sukunimi@ramboll.fi Vetelissä 16.11.2011 Kunnanhallitus MATERIAALI:
|
||
|
||