KUNTATIEDOTE 9/2005
|
||||||
| KUNNAN STRATEGIA Valtuusto, kunnanhallitus ja johtoryhmä ovat syksyn aikana valmistelleet Vetelin strategian, joka hyväksyttiin valtuustossa 16.11. Toiminta-ajatuksella kuvataan lyhyesti kunnan olemassaolon tarkoitus. Visio kertoo, minkälainen Veteli on vuonna 2015, mikä on kunnan näkemys tavoitetilasta. Strategiassa määritellään Vetelin keskeiset menestystekijät ja niistä johdetut päämäärät suunnittelukauden eli vuoden 2009 loppuun saakka. Lisäksi on nimetty keskeisistä menetystekijöistä tärkeimmät strategiset hankkeet, jotka käynnistetään jo vuonna 2006. Strategiaa noudatetaan vuoden 2006 talousarviota valmisteltaessa. Se linjaa jokapäiväistä toimintaa. Jalkautusvaihe on parhaillaan käynnissä. Strategiaa tarkistetaan tarpeen mukaan vuosittain edellisen vuoden tilinpäätöksen valmistuttua. Uudelleenlinjaus on tarpeen toimintaympäristön muuttuessa esim. kunta- ja palvelurakenneuudistuksen selkiydyttyä. Vetelin strategia on pelkistetty asiakirja, joka on kokonaisuudessaan luettavissa täältä. |
||||||
| KUNNANVIRASTO
PIDETÄÄN SULJETTUNA 5.12.2005 henkilökunnan vuosilomien vuoksi. Myös puhelinvaihde on suljettu. |
||||||
| Niitä kotitalouksia,
joissa nuohooja ei ole käynyt vuoden 2005
aikana, pyydetään ilmoittamaan asiasta Vetelissä
piirinuohousta suorittavalle Mauri Peltokankaalle joko
puhelimitse tai tekstiviestinä numeroon 0400-978 741.
Ilmoituksesta tulisi käydä selville omistajan lisäksi
rakennuksen tarkka osoite. |
||||||
| YPP
(Yrityspalvelupiste) TIEDOTTAA Kaustisen seutukunnan yrityspalvelupiste (YPP) on 20.10.2005 hyväksytty valtakunnalliseen Seudulliset yritys palvelut hankkeeseen, jonka tarkoituksena on saada 50 asiantuntevaa seutukunnallista yrityspalvelupistettä koko Suomen alueelle. YPP:n arviointi ja kehityskeskustelu käytiin yhteistyökumppaneiden kesken syyskuussa, jonka tulosten perusteella todettiin YPP:n täyttävän hankkeen vaatimat kriteerit. Hankeuutisia Syyskuun alussa on alkanut hoiva-alan yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville suunnattu Hoivayrittäjät framille -hanke. Hanke toteutetaan Kaustisen ja Kokkolan seutukunnissa. Tavoitteena on sekä liiketoimintaosaamisen että myös ammatillisen osaamisen vahvistaminen. Projektia hallinnoi Centria ja projektipäällikkönä toimii ESH Jaana Kalliokoski. Lisätietoja hankkeesta saa Jaana Kalliokoskelta, puh. 044 7250 572 tai yritysneuvojilta. Kaustisen seutukunnan puualan yrityksiltä on tullut aloite oman liiketoimintaosaamisensa kehittämisestä. Centria on laatinut kehittämisohjelman, jossa on jokaiselle yrityksille sopivia koulutusmoduuleja, esim. johtamiseen ja kannattavuuteen liittyvän liiketoimintaosaamisen kehittäminen. Lisäksi räätälöidään alakohtaista koulutusta. Koulutusesite ja lisätietoja antaa Centrian koulutuspäällikkö Markku Aho, puh. 044 7250 320 tai yritysneuvojat.Maaseutuosastolla on tukirahoitusta vielä tälle vuodelle jäljellä. Jos suunnittelet investointi- tai kehittämis-hankkeita, ota yhteys yritysneuvojaan. Huijauslaskuja Yhä edelleen on liikkeellä huijauslaskuja. Lomake muistuttaa laskua, mutta siinä ei yleensä ole sanaa LASKU, vaan oikeassa yläkulmassa lukee Tilisiirto. Aika usein laskut koskevat ilmoituksia. Puhelinnumerokin on yhteydenottoa varten, mutta numerossa ei vastata tai se ei ole käytössä. Tarkkailkaa siis laskujanne! Ottakaa yhteys kaikissa yrittäjyyteen liittyvissä asioissa yritysneuvojaan. Jokaisessa kunnassa on yritysneuvojan toimisto. Kaustisella toimisto on Heikkilän Timon vieressä. Kaustisen toimistopäiviä ovat pääsääntöisesti maanantai ja tiistai, mutta tapaaminen voidaan aina sovittaa yrittäjän aikataulun mukaan. Kaustinen ja Veteli: Sari Torppa, puh. 044 561 2154 Perho ja Halsua:Mikko Hänninen, puh. 044 561 2152 Lestijärvi, Toholampi ja Ullava: Marketta Similä, puh. 044 561 2153 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kase.fi |
||||||
| SONNIPALKKIO Sonnipalkkion neljäs hakukerta alkaa torstaina 1.12.2005 ja päättyy perjantaina 16.12.2005. Hakemukseen tulee liittää jäljennös nautaeläinluettelosta, joka sisältää hakemuksessa ilmoitetut eläimet. SALAOJITUKSEN INVESTOINTITUET HAKUKIELTOON Salaojitusta koskevia investointitukihakemuksia ei voi jättää työvoima- ja elinkeinokeskuksiin perjantaista 14. lokakuuta alkaen. Maa- ja metsätalousministeriö on asettamassa työryhmän pohtimaan salaojitustuen ehtoja, muun muassa peltosalaojituksen laatuvaatimuksia ja tarvetta asettaa hyväksyttävä enimmäiskustannus joko hehtaaria tai ojametriä tai molempia kohden. Tällä hetkellä tuen myöntämisen edellytyksenä on, että salaojitussuunnitelma ja -kustannusarvio ovat riittävän ammattitaidon omaavan suunnittelija laatimia, mutta myös salaojituksen laadulle halutaan asettaa vaatimuksia. Hakukielto jatkuu, kunnes työryhmä on saanut esityksensä valmiiksi ja tarvittavat säädösmuutokset on tehty. Hakukielto voitaneen purkaa viimeistään maaliskuussa 2006. AIKUISVILJELIJÄKOULUTUSTA Hanki maatalousalan perustutkinto ja tilanpitoon vaadittava ammattitaito. Uusi koulutus alkaa 10.1.2006 ja kestää kaksi vuotta. Lähiopetusta n. 5 pv/kk. Opetus on maksuton. Mahdollisuus saada maatalousyrittäjän opintorahaa. Vaatimuksena 20 v. ikä. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 5.12.2005 mennessä os. Keski-Pohjanmaan Maaseutuopisto, Haanentie 26, 69550 PERHO tai sähköpostilla info.perho@kpedu.fi. Tiedustelut kansliasta p. 06-8241 254 tai 044-7250 653 (Heimo Fiskaali). Katso myös www.kpedu.fi MAKSATUSAIKATAULUJA
Lähde: maaseudun tulevaisuus 16.11.2005 KOKO TILAN HALLINNAN SIIRTÄMINEN Koko maatilan hallinnan siirrolla tarkoitetaan tilannetta, jossa kyseisen tilan kaikki tukieläimet ja viljeltävät maat siirtyvät uudelle haltijalle, joka harjoittaa kyseisellä tilalla viljelyä. Maatilan entiselle haltijalle saa jäädä puutarhamaaksi enintään 10 prosenttia tilan peltoalasta, kuitenkin enintään yksi hehtaari. Jos hallinta siirtyy 1.9.31.12.2005 välisenä aikana, on uuden haltijan ilmoitettava hallinnan siirrosta kuntaan viimeistään 2. tammikuuta 2006. Tarkempia tietoja saa maataloustoimistosta. MAIDON POHJOISEN TUEN MAKSATUS VUONNA 2006 Maidon kansallisen tuotantotuen maksatus siirtyy vuoden alusta hallinnon kautta maksettaviksi. Käytännössä asia toimii siten, että maidontuottajille lähetetään viimeistään joulukuun alussa (pitäisi olla perillä 1.12.) hakuohje ja osallistumislomake. Tuottajan tulee täyttää osallistumislomake ja toimittaa se kuntaan, jossa hänen osallistumisensa tallennetaan sovellukseen. Tästä eteenpäin tuottajan osallistuminen on voimassa siihen saakka, kun hän itse päättää lopettaa tuotannon, hänen tiedoissa tapahtuu muutoksia tms. Eli tuottajien kannalta ainoa tehtävä on toimittaa kyseinen lomake kuntaan. Jotta tukea voidaan maksaa heti vuoden alusta kyseinen lomake tulee palauttaa kuntaan jo 30.12.2005 mennessä. Haku on avoin jatkuvasti, mutta tämä aikaraja on sitä varten, että turvataan tuottajien tuensaanti jo heti tammikuulta lähtien (eli helmikuun maksatuksessa). Tuki maksetaan viimeistään kuukauden 20 päivä, ja pankista riippuen maksu on tuottajan tilillä 3-4 pv maksusta. MAAKUNNALLINEN INVESTOINTISEMINAARI Pääasiassa maidontuotantoon keskittyvä investointiseminaari järjestetään Kannuksen seurakuntatalossa torstaina 8.12.2005 klo 9.30 - 15.00. Ilmoittautumiset ruokailun järjestämiseksi 1.12. mennessä numeroon 020-747 3250. |
||||||
| SOSIAALIPALVELUJEN
YHDISTÄMISHANKE ETENEE Kolmen kunnan Halsuan, Kaustisen ja Vetelin sosiaalipalvelujen yhdistämishanke polkaistiin liikkeelle jo vuosi sitten kuntien valtuustojen päättäessä hankea hankkeeseen sosiaali- ja terveysministeriöstä rahoitusta. Rahoituspäätös saatiin keväällä, mutta varsinaiseen työhön päästiin vasta syyskuun alusta, jolloin projektityöntekijänä aloitti Eija Kurki. Henkisesti asiaan oli sosiaalipalveluitten työntekijöitten keskuudessa valmistauduttu, mikä on näkynyt siinä innossa ja paneutumisessa, jolla työhön on ryhdytty. Hankkeessa on tavoitteena 1. luoda Halsuan, Kaustisen ja Vetelin kuntien yhteinen, alueellinen sosiaalipalveluja tuottava organisaatio 2. etsiä keinoja sosiaalipalveluhenkilöstön osaamisen ja työssä jaksamisen turvaamiseksi 3. selvittää miten teknologiaa voidaan hyödyntää sosiaalipalvelujen tuottamisessa. Hankkeen käynnistyminen Hanke on käynnistynyt sosiaalipalvelutyöntekijöitten kanssa yhteisesti lähinnä oman työn ja työprosessien analysoinnilla ja tutkimisella. Lähestymistavassa on käytetty tutkiva työotteen peruselementtejä, jolloin olen-naista on kysyvä suhde omiin työkäytäntöihin. Jatkossa on tarkoitus mennä syvemmälle palveluprosessien analysointiin ja uudistamiseen. Tällöin työ- ja palveluprosesseja tarkastellaan asiakasnäkökulmasta ja pohditaan, miten asiakkaan palvelupolku tulisi järjestää kolmen kunnan yhteisissä sosiaalipalveluissa ja miten siirtyminen muitten palvelujen piiriin esim. terveyspalveluihin tapahtuu. Palveluprosessien rinnalla on selvitelty sosiaalipalveluitten henkilöstörakennetta, kuntien välisten kustannusten jaon perusteita sekä erilaisia palvelujen organisointivaihtoehtoja. Jatkossa paneudutaan henkilöstön osaamiskartoitukseen ja henkilöstön täydennyskoulutustarpeisiin. Hankkeen aikataulu Hankkeen ensimmäinen vaihe kestää huhtikuun loppuun 2006, johon mennessä rakennetaan malli kolmen kunnan yhteisten sosiaalipalvelujen tuottamistavasta, joka sisältää esitykset keskeisten sosiaalipalvelujen työ- ja palveluprosessien sisällöistä, henkilöstön asemasta ja työnjaosta, sosiaalipalvelujen johtamisesta, kuntien välisestä kustannusten jakoperusteista. Hankkeen toisessa vaiheessa jatketaan sosiaalipalveluitten työ- ja palveluprosessien kehittämistä, toteutetaan henkilöstökoulutusta ja valmistellaan uuteen yhteiseen sosiaalipalveluun siirtymistä vuoden 2007 alusta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus Halsuan, Kaustisen ja Vetelin kuntien kuntaliitoksen selvittämisestä on myös olemassa tuore päätös. Ovatko selvitykset päällekkäisiä ja tehdäänkö sosiaalipalveluitten yhdistämishankkeessa turhaa työtä? Kysymys on aiheellinen. Sosiaalipalvelujen kehittämishankkeessa kuten monissa muissakin palvelujen kehittämis-hankkeissa tehdään sitä työtä, jota joudutaan tekemään kuntaliitosselvityksessä, joten selvitykset tukevat toisiaan. Muutoksia on tulossa ja mukana on mahdollista pysyä, kun koko ajan tuotetaan tietoa, arvioidaan erilaisia vaihtoehtoja ja pohditaan miten ne vaikuttavat ihmisten arkeen. Eija Kurki eija.kurki@kase.fi GSM 0400621829 |
||||||
| MONITOIMIKESKUS Äijäpatintie 1, 69700 VETELI puh. 06-8608 285 Aukioloajat:
Tule tutustumaan tai soita meille tarpeistasi. Torstaina 1.12.2005 klo 9.00 - 17.00 tarjoamme kahvit. TERVETULOA! |
||||||
| PÄIVÄHOIDON
KUULUMISIA Lasten päivähoitoon hakeutuminen Päivähoitopaikkoja haetaan Vetelin kunnassa jatkuvalla hakumenettelyllä. Kun huoltaja on aikeissa hakeutua työhön tai opiskelemaan, on päivähoitohakemus jätettävä jo siinä vaiheessa, kun siirtyy työnhakijaksi. Äkillisen työllistymisen tilanteessa tai opiskelun alkaessa huoltajien on syytä varautua 2 viikon omaan päivähoitojärjestelyyn, jotta lapsille ehditään löytää jo heti alkuvaiheessa vakinainen hoitopaikka. Hakemus tulee jättää lain mukaan 4 kk ennen hoidon alkamista. Näin ollen kuluvan marraskuun lopussa haetaan hoitopaikkoja niille lapsille, jotka mahdollisesti tarvitsevat kunnallisen hoitopaikan huhtikuun alussa 2006. Päivähoitohakemuslomakkeita saa päiväkoti Kivitaskusta sekä Vetelin kunnan kotisivuilta . Lasten kotihoidontukea maksetaan 3 ikävuoteen saakka. Kotihoidontuesta tietoja saa Kelan toimistosta. |
||||||
| PÄIVÄHOITAJARESERVIÄ
KAIVATAAN Sinustako apua tilapäisiin hoitajatarpeisiin Vetelissä? Jos olet kotona työtä tekevä äiti tai hoitovapaalla oman lapsen hoitajana, ja olet kiinnostunut siinä ohessa hoitamaan tilapäisesti kunnallisen päivähoidon piiriin kuuluvia lapsia, otapa yhteyttä päivähoidon johtajaan puh. 8608 236 tai 040-7655 523. |
||||||
| VALOKUVAKILPAILU - MUSIIKI
PITÄÄ OLLA Kansanmusiikki-instituutti järjestää kaikille avoimen Musiiki pitää olla- valokuvakilpailun 1.-31.12.2005. Valokuvien kohde voi olla mikä tahansa musiikkiin liittyvä asia tai ilmiö Kaustisen seutukunnan alueella, arjessa tai juhlassa. Ottakaa kamera mukaan kaikkialle. Kuvatkaa sellaisiakin asioita, jotka eivät heti ehkä tunnu kuvaamisen arvoisilta. Kilpailukuvat tulee lähettää joulukuun aikana, mutta kuvat voivat olla vuosilta 2000-2005. Kuvien yhteydessä tulee mainita kuvaaja, kuvauspaikka ja aika sekä kuvan tapahtuma, mikäli mahdollista myös kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. Valokuvat voivat olla joko digikameralla tallennettuja tai perinteisellä filmikameralla otettuja. Digikuvien koko tulee olla vähintään 3 Mpx ja kuvakoko tulee käyttää kokonaan. Kukin osallistuja voi osallistua kilpailuun enintään 5 kuvalla. Kuvat lähetetään suljetussa kirjekuoressa (digikuvat CD- tai DVD-levyllä) osoitteeseen Kansanmusiikki-instituutti /Valokuvakilpailu, PL 11, 69601 Kaustinen. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joten mukaan tulee liittää nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, jossa on lähettäjän nimi ja yhteystiedot. Kilpailun tulokset julistetaan 16.1.2006. Kolme ensimmäiseksi sijoittunutta saavat palkinnoiksi Kansanmusiikki-instituutin uutuusjulkaisuja. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kuvista julkaistaan vähintään yksi Kansanmusiikki-instituutin internetsivuilla avautuvassa web-näyttelyssä. Kuvat kopioidaan instituutin arkistoon ja filmille kuvatut valokuvat palautetaan osallistujille. Kansanmusiikki-instituutti pidättää oikeuden kilpailukuvien käyttämiseen omassa näyttely- ja julkaisutoiminnassaan. Kilpailun järjestää Kansanmusiikki-instituutti / Kansan ääni ja kuva-hanke. Kilpailun säännöt osoitteessa www.kaustinen.net Lisätiedot: Timo Yliaho, puh. 020 7291 227, timo.yliaho@kaustinen.fi |
||||||
|
||||||
LIIKUNTAKAUDEN
PÄÄTÖSTILAISUUS |
||||||
| LIIKUNTAKESKUKSESSA TAPAHTUU | ||||||