KUNTATIEDOTE 7/2006

|
VETELIN
KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään 30.8.2006 klo 19 Vetelin
koulukeskuksessa, Muksulan salissa.
Käsiteltävät asiat
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Perusopetuspalvelujen järjestäminen lukuvuodesta 2007
2008 eteenpäin
Halsuan, Kaustisen ja Vetelin sosiaalipalvelujen
yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen
Valtuutettu Arvi Hietalan ero K-P:n liiton
maakuntavaltuuston varajäsenyydestä
Kiireelliset asiat
Valtuutettujen kirjalliset aloitteet
Tiedoksi saatettavat asiat
Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävillä Vetelin kunnanvirastolla 4.9.2006 klo 915.
Riitta Huusko, kvalt. pj. |
KUTSU
Vetelin vuonna 2005
laaditun kuntastrategian pohjalta kunnalle laaditaan
elinkeinostrategia syyskauden 2006 aikana. Strategiatyö
toteutetaan yrittäjien, tuottajien ja heidän
järjestöjensä sekä kuntapäättäjien ja
elinkeinotoimijoiden yhteisenä prosessina eri
työryhmissä ja keskustelutilaisuuksissa.
Elinkeinostrategian laadinnan aloitustilaisuus pidetään
Vetelin kunnanviraston valtuustosalissa
tiistaina 5.9.2006 klo 19 alkaen
Avaustilaisuus on samalla osa valtakunnallista Yrittäjänpäiväjuhlaa,
jonka keskeisenä osana on internetin kautta
välitettävä lähetys Helsingistä Kampin aukiolta,
jossa arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa
paljastetaan Suomalaisen Yrittäjän patsas.
Kaikki veteliläisten yritysten ja tuottajien
edustajat sekä kunnan luottamushenkilöt ja
elinkeino-toimijat ovat tervetulleita
Yrittäjäpäiväjuhlaan ja samalla
elinkeinostrategiaprosessin avaustilai-suuteen. Ilmoittautumiset
perjantaihin 1.9.2006 mennessä Merja Ketolalle puh. 8608
202 tai merja.ketola@veteli.fi.
Tervetuloa!
|
NICETYÖ HANKE
TIEDOTTAA
Naisilla on mahdollisuus hakea hankkeen kautta
työpaikkaa Vetelistä.Hankkeen listoilta löytyy
avoimia työpaikkoja ja ilmoittautumalla työnhakijaksi
voit myös kertoa omista työpaikkatoiveistasi. Voit
tiedustella avoimia työpaikkoja ja/tai ilmoittautua
työnhakijaksi puhelimitse tai sähköpostilla
hankevetäjälle.
Nicetyö hanke järjestää Hoivayrittäjäksi
Veteliin -infotilaisuuden Vetelin kunnanvirastolla
ke 13.9.2006 klo 18-20. Tule tilaisuuteen kuulemaan,
miten hoiva-alan yritys perustetaan ja millaista apua on
saatavilla, kun yritys perustetaan Veteliin. Vapaa
pääsy. Kahvitus alkaen klo 17.30, kahvitusta varten
pyydän ilmoittautumaan tilaisuuteen etukäteen
viimeistään to 7.9. klo 16 mennessä. Voit ilmoittautua
puhelimitse tai sähköpostilla, yhteystiedot ovat alla.
Huom! Myös miehet ovat tervetulleita tilaisuuteen!
Nicetyö hanke järjestää naisyrittäjien
ideapalaverin to 31.8.2006 klo 19-20 Vetelin
kunnanvirastolla. Nykyiset ja tulevat veteliläiset
naisyrittäjät ovat tervetulleita paikalle
keskustelemaan naisyrittäjyyteen liittyvistä asioista
ja tutustumaan toisiinsa! Mielellään
ennakko-ilmoittautuminen palave-riin viim. ti 29.8. klo
16 mennessä. Voit ilmoittautua puhelimitse tai
sähköpostilla, yhteystiedot ovat alla.
Yhteystiedot:
Vetelin kunta
hankevetäjä Kirsi Finnilä
Kivihyypäntie 1
69700 VETELI
gsm. 050-302 1168
e-mail. kirsi.finnila@kase.fi
 
|
AKTIIVISUUTTA KAIVATAAN
TAPAHTUMIEN ILMOITTAMISEEN!
Vetelin alueella järjestetään monenlaisia
tapahtumia, mutta tieto tapahtumista ei välttämättä
tavoita yleisöä. Yhdistyksillä, yhteisöillä ja
ylipäätään tapahtumi-en järjestäjillä on ilmaisia
kanavia mainostaa ja kertoa tapahtumasta alueella.
Kasen internet-sivuilla www.kase.fi on
tapahtumakalenteri, johon jokainen voi ilmoittaa tiedossa
olevat tapahtumat Kaustisen seutukunnan alueella.
Tapahtumakalenteri on muissa kunnissa aktiivisesti
käytössä, mutta Vetelin tapahtumia on ilmoitettu
harvakseltaan. Myös Keskipohjanmaa-lehden
menolistalla on mahdollista ilmaiseksi ilmoittaa
tapahtumista lähettämällä ilmoitus osoitteeseen
menot@kpk.fi.Radio Keskipohjanmaajulkaisee
ilmaiseksi menovinkkejä ja tapahtumia radiossa
päivittäin klo 8.20, 11.20 ja 15.20 sekä
nettisivuillaan. Ilmoittaa voit soittamalla 8323 800 tai
Radio Keskipohjanmaan nettisivujen kautta.
Lisätietoja ja opastusta voit kysyä Merja Ketolalta
8608 202.
|
Vetelin markkinoilla
8.7.2006 järjestetyn veteliläisen matkamuiston
ideakilpailun arvonnassa uimalipun voittivat seuraavat
henkilöt: Sara Taipale, Maria Patana, Liisa Raivio,
Jari Vähäkainu, Leena Luokkala.
ONNEA VOITTAJILLE!
|
HALUATKO VARAKODIKSI
Lyhytaikainen
perhehoito on tilapäistä lapsen hoidon ja kasvatuksen
järjestämistä oman kodin ulkopuolella varakodiksi
hyväksytyssä yksityiskodissa. Lapsen sijoitus
varakotiin on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, jota
järjestetään lapsen ja vanhempien tueksi mm. vanhemman
uupumuksen, sairauden tai äkillisen kriisin kohdatessa.
Sijoitukset voivat olla kestoltaan parista päivästä
muutamaan kuukauteen. Perhehoidossa lapsella on
mahdollisuus saada kodinomaista hoitoa sekä läheisiä
ihmissuhteita.
Lyhytaikainen perhehoito voi olla
* suunnitelmallista ja säännöllistä, lähinnä 1 - 2
kertaa kuukaudessa viikonlopuille tai viikolle ajoittuvaa
lapsen hoitoa
*kriisiluonteista, jolloin lapsen sijoitus tapahtuu joko
samana päivänä tai muutaman päivän aikana. Tällöin
sijoitus voi olla kestoltaan parista vuorokaudesta
muutamaan kuukauteen.
Varakotina toimivalta perheeltä odotamme:
* halua ja voimavaroja toimia lasten kanssa
* kykyä vastata lapsen tarpeisiin sekä hoitaa ja
suojella lasta
* kykyä asettaa lapselle rajat sekä antaa rakkautta ja
huomiota
* kykyä yhteistyöhön lapsen vanhempien ja
viranomaisten kanssa
Perheen oman elämäntilanteen tulisi olla vakaata ja
ihmissuhteiden kunnossa. Varakodiksi ryhtyminen on koko
perheen yhteinen päätös ja edellyttää halua sitoutua
toimintaan. Varakotina toimivan perheen kanssa solmitaan
toimeksiantosopimus. Perheelle maksetaan tehtävästä
hoitopalkkio ja kulukorvaus.
Lisätietoja:
sosiaalityöntekijä Maria-Liisa Lindholm 06-8608 231
sosiaalityöntekijä Merja Heikkilä 06-8608 239
|
KOKKOLAN
SOVITTELUTOIMISTO TIEDOTTAA
Rikos ja riita-asioiden sovittelu perustuu 1.1.2006
voimaan tulleeseen lakiin (1015/2005 ) ja 18.4.2006
voimaan tulleeseen asetukseen (276/2006 ). Kesäkuun
alussa voimaan astunut laki velvoitti
lääninhallituk-set järjestämään
sovittelumahdollisuuden. Tätä silmällä pitäen uusia
sovittelutoimistoja on perustettu pari-kolmekymmentä,
useimmat maakuntien pääkaupunkeihin.
Länsi-Suomen lääninhallitus on tehnyt
sovittelupalveluista toimeksiantosopimuksen toukokuussa
Kokkolan kaupungin kanssa. Sopimuksen mukaisesti
Kokkolaan on perustettu maakunnallinen sovittelutoimisto.
Sovittelutoiminta on käynnistynyt kesäkuun alusta 2006
alkaen.
Toimitilat on saatu Antti Chydeniuksenkatu 49:stä ja
toiminnan koordinoijana on aloittanut sos.tt. Eija
Koittola. Varsinaisen sovittelun hoitavat edelleen
vapaaehtoiset ja koulutetut sovittelijat. Sovittelijoita
pyritään kouluttamaan jokaiseen alueen kuntaan ja
tämä koulutus on tarkoitus aloittaa alku syksystä.
Perusturva hakee asiasta kiinnostuneita vapaaehtoisia.
Sovittelun tavoitteena on rangaistuksen sijaan hyvitys
tai korvaus, esimerkiksi työnä. Kun sovittelu on
aloitettu, valtaosassa tapauksia arvioidaan päästävän
myös lopputulokseen.
Sovitteluun voi ohjata poliisi tai syyttäjä, mutta
myös omasta aloitteestaan voi hakeutua
sovitteluun.
Lisätietoja: sosiaalityöntekijä Maria-Liisa Lindholm,
puh. 8608 321
|
YKSITYISTEN OMISTAMAT
TONTIT, MYYNNISSÄ OLEVAT JA VUOKRATTAVAT TALOT Jos olet kiinnostunut
yksityisten omistamista tonteista, myynnissä olevista
tai vuokrattavista taloista, niin ota yhteyttä
Anne-Maarit Mansikka-ahoon puh. 8608 220 tai Annikki
Pulkkiseen puh. 8608 221.
|
HYÖTYKÄYTTÖASEMIEN
AUKIOLOAJAT
Veteli joka tiistai klo 14 - 17
kuukauden ensimmäinen lauantai klo 10 - 13
Räyrinki kuukauden ensimmäinen ja kolmas tiistai
klo 10 - 13
kuukauden kolmas lauantai klo 10 - 13
Lisätietoja www.ekorosk.fi
|
Vetelin
maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden
yleissuunnitelma
hankkeen yleisötilaisuus 12.9.2006 klo 19 Vetelin
Keskuskoulun Muksulan salissa.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki asiasta
kiinnostuneet. Paikalla suunnittelija Johanna Kullas
esittelee kesän 2006 aikana inventoituja kohteita ja
kertoo niiden valintaperusteista sekä merkityksestä
maatalousympäristön maiseman- ja luonnon kannalta.
Vetelin suunnittelualueelta on kesän aikana löydetty 69
luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää
kohdetta. Nähtävillä on kartta suunnittelualueen ja
kohteiden rajauksista sekä kohteiden
elinympäristötyypeistä. Asiantuntijat vastaavat
kysymyksiin ja neuvovat mm. maatalouden ympäristötuen
erityistukien hakumenettelyssä. Tietoja uusista
kohteista otetaan vastaan syyskuun loppuun saakka.
Paikalla kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
|
MAASEUTUASIAMIES
TOIMISTOSSA
Maaseutuasiamies Ullavassa torstaisin ja parillisten
viikkojen perjantaina, eli joka toinen perjantai, muina
aikoina Vetelissä.
SATOVAHINKOJEN
ILMOITTAMINEN
Satovahingot voi ilmoittaa, vaikka korvauksen saaminen
omavastuun takia ei onnistuisikaan. Ilmoitusten
perusteella saadaan tietoon vahinkojen määrä. Ilmoitus
pitää tehdä etenkin silloin, jos satoa ei ole saatu
ollenkaan korjattua lohkolta, tällöin voidaan välttyä
ongelmilta mahdollisessa valvonnassa.
Luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötuen ehdot
edellyttävät sadonkorjuuta. Sato-vahingot ilmoitetaan
lomakkeella 118. Samalla lomakkeella voidaan hakea myös
satovahinko-korvausta. Jos korvausta haetaan voidaan
hakemuksen kohteena oleva kasvusto hävittää vasta
satovahinkoarvion jälkeen. Jotta korvausta voi saada, on
vahingon ylitettävä 30 % omavastuuosuus koko viljelmän
normisadosta. Normisatoon lasketaan mukaan kaikki tilalla
viljeltävät kasvit. Raiviolle voi saada korvausta vasta
kolmantena kasvukautena.
SADONKORJUU
KESANNOLTA
EU:n hallintokomitea on hyväksynyt, että viljelijät
voivat käyttää tänä vuonna kesantoalojaan
rehuntuotantoon. Kesannolla tarkoitetaan velvoitekesantoa
ja hoidettua viljelemätöntä peltoa. Poikkeus ei koske
ympäristötuen erityistukisopimusaloja (esim.
20-vuotinen suojavyöhykesopimus) Kesantoalalla kasvaneen
rehun myyminen on kiellettyä. Naapurin voi antaa
kuitenkin korvauksetta laiduntaa tai korjata satoa omien
eläintensä rehuksi.
TUKIEN MAKSATUKSET
Luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötuen maksatukset
alkavat 20.9.2006, jolloin rahat lähtevät valtion
tililtä. Samoihin aikoihin maksetaan ympäristötuen
erityistukia. Jos tila on valvonnassa ei maksua tule
ennen valvonnan tekoa.
KANSALLISET
KOTIELÄINTUET
Seuraavista eläimistä on jätettävä lomake nro 101 C
1-osa viimeistään 15.9.2006: Emakot ja karjut, kanat
(ml.emokanat), ankka-, broileri-, hanhi- ja kalkkunaemot
sekä tarhatut fasaanit ja sorsat. Seuraavien eläinten
osalta lomake on toimitettava 15.9.2006 mennessä ellei
sitä ole toimitettu tukihaun 2006 yhteydessä: Uuhet,
kutut ja hevoset
|
Linjauksia
tulevaisuuteen
Vetelin kunnassa on kuluneen kevään ja kesän aikana
käyty aktiivista keskustelua perusopetuspalvelujen
vaihtoehtoisista järjestämistavoista. Lähtökohtana
prosessille on ollut valtuuston hyväksymä
kuntastra-tegia. Strategiassa kunnan menestystekijöiksi
on nimetty mm. talous ja peruspalvelut. Koko kunnan
tasolla talous menestystekijänä merkitsee talouden
tasapainottamista ja velkamäärän vähentämistä.
Peruspalvelujen osalta katseet sivistystoimessa
kohdistuvat perus- ja lukio-opetukseen kuin myös
opetuksen perustehtävää tukeviin tukipalveluihin.
Kunta on vastuussa nykyisen koulutuslainsäädännön
mukaan koulutuksen kehittämisestä ja
järjestämi-sestä paikallisten ja alueellisten
olosuhteiden mukaan. Kunnan tehtävänä on rakentaa omaa
koulutus-politiikkaansa käymällä keskustelua
luottamushenkilöiden sekä kuntalaisten kesken siitä,
miten laaduk-kaat opetuspalvelut tulee järjestää
oppilasmäärän laskiessa. Käydyn keskustelun ja
tehtyjen linjausten perusteella tehdään päätöksiä
siitä, miten asetetut tavoitteet saavutetaan. Ilman
strategista suunnittelua, joka ottaa huomioon tulevat
toimintaympäristön muutokset, ei voida toimia. Tarvitaan
muutoksen johta-mista ja uudenlaista ajattelua, joka
vapauttaa näkemään mahdollisuuksia opetuspalvelujen
tuottamis-tavoiksi. Perusopetuksen järjestäminen ja
kouluverkko ovat paikallisen koulutuspolitiikan tahdon
asia. Kaikki haluavat kehitystä, mutta kuka haluaa
muutosta. Muutos on aina jossain määrin pelottava ja
usein tunteiden vallassa muutoksen enteillään
tarkoittavan vain huononnusta nykytilanteeseen. Muutos
edel-yttää uskallusta, rohkeutta. Muutos on matkalla
olemista ja sen suuntaan voimme yhdessä vaikuttaa.
Perusopetuksen tärkein lakisääteinen tehtävä on
antaa hyvää, laadukasta opetusta kaikille lapsille.
Kun-tapäättäjien tärkeimpiin päätettäviin asioihin
tänä syksynä kuuluu kouluverkon mukauttaminen
väheneviin oppilasmääriin siten, että koulutuksen
taso ennemminkin nousee kuin laskee. Siinä on yksi suuri
arvo-keskustelun aihe kunnan käyttövaroja jaettaessa
eri palveluihin. Hyvän perusopetuksen tason
ylläpitä-minen edellyttää, että saamme jatkossakin
asiantuntevia ja motivoituneita opettajia. Tämän
päivän vaa-timusten, odotusten ja velvollisuuksien
ristitulessa heidän työnsä on vaikeampaa ja
haastavampaa, kuin miltä se ulkopuolisen silmin usein
näyttääkään.
Maria Keltti-Heikkilä
Sivistysjohtaja
|
ILTAPÄIVÄKERHOTOIMINTAA
VETELISSÄ LKV. 2006 - 2007 JÄRJESTETÄÄN SEURAAVASTI:
Keskuskoulun
iltapäiväkerho
- päivittäin klo 11.30 - 16.30
- ohjaajina Liisa Koivisto ja Eeva-Liisa Mäkelä
- kohderyhmänä esikoululaiset ja 1 - 2 -luokkien
oppilaat
Tunkkarin koulun iltapäiväkerho
- päivittäin klo 12.00 - 16.00
- ohjaajina Elina Huusko ja Inkeri Haapalehto
- kohderyhmänä esikoululaiset ja 1 - 2 -luokkien
oppilaat
Harrastekerhot
Nuorisotoimi aloittaa 4.9. liikunnallisen
iltapäivätoiminnan tarjoamisen kyläkoulujen
oppilaille. Kerhojen ohjaajana toimii Ulla Keski-Saari.
Kerhoissa on tarkoituksena leikkiä, pelata, opetella
erilaisia liikunta-lajeja, seikkailla, askarrella ja
tehdä muuta mukavaa. Koulun jälkeen kokoontuviin
kerhoihin lapset ottavat eväät mukaan.
Yhteistyökumppaneina kerhoilla toimivat veteliläiset
urheiluseurat, jotka käyvät kerhoissa ohjaamassa omaa
lajiaan.
Kerhot kokoontuvat viikottain seuraavasti:
maanantaisin alkaen 4.9. Räyringin koululla klo 12.30
15.30
tiistaisin alkaen 5.9. Patanan koululla klo 12.00
15.00
torstaisin alkaen 7.9. Pulkkisen koululla klo 12.15
14.45
perjantaisin alkaen 8.9. Räyringin koululla klo 12.30
15.00
SIVISTYSTOIMEN
UUDET OPETTAJAT
Soile Rinne
luokanopettaja, Räyringin koulu
Aino Salo perusopetuksen ja lukion yhteinen
opinto-ohjaaja
Terttu Kananen äidinkielen ja kirjallisuuden
lehtori, lukio
Heini Nordlund historian ja yhteiskuntatieteiden
lehtori, lukio
Pauliina Saari ruotsin kielen tuntiopettaja,
Keskuskoulu
Lukuvuoden 2006 -
2007 koulupäivät
Syyslukukausi 14.8.
- 21.12.2006
Kevätlukukausi 2.1. - 2.6.2007
Loma-ajat:
Syysloma viikko 42
Joululoma 22.12.2006 - 1.1.2007
Talviloma viikko 9
Pääsiäisloma 6.4. - 9.4.2007
Lomapäivä 30.4.2007
Päättäjäiset:
21.12.2006 ja 2.6.2007 |
Vetelin
nuorisotilat avataan 1.9.2006
Aukioloajat:
ke klo 18.00 20.30
pe ja la klo 19.00 22.30 (yli 13-vuotiaat) |
Kävelykampanja
1.9 . - 30.11.
Syksy on kävelykampanjan aikaa. Suoritukset merkitään
kuntolaatikoista löytyviin suoritusvihkoihin tai
henkilökohtaiseen suorituskorttiin. Suorituskortin voit
tulostaa kunnan kotisivulta tai hakea
vapaa-aikatoimistosta.
Kuntovihkot löytyvät seuraavista paikoista:
Haapalan/Forsbackan risteys
Haukilahti
Isokylä
Kalliojärvi
Kylmänkylän risteys
Sillanpään levähdyspaikka.
Patana
Polso
Pulkkinen
Puusaari
Rytiniemi Liikuntasuoritukseksi
hyväksytään kaikki ulkona tapahtuva, kestoltaan
vähintään puoli tuntia kestävä liikunta.
Pääpalkintona arvotaan 85 :n ostolahjakortti ja
kuukausittain tavarapalkintoja. Ilmoitamme seuraavassa
kuntatiedotteessa pyöräilykampanjassa palkitut.
|
KIRJASTO
TIEDOTTAA
Vetelin pääkirjasto avoinna 4.9.2006 lähtien
seuraavasti:
ma 13 19
ti 14 19
ke 13 16
to 10 19
pe 10 16
su 12 14
Satutunti joka toinen torstai (parittomilla
viikoilla) 14.9.2006 alkaen klo 10.00.
Arkipyhien aattona kirjasto suljetaan klo 16.00; kirjasto
on suljettuna su 8.4.2007.
Vetelin kunnankirjaston syystuulet puhaltavat
On kirjoja maailmassa todella monta, on se melkein
mahdotonta.
Lukeminen vie sinulta paljon aikaa, mutta samalla voi
kokea tarinoiden taikaa.
On romaaneja, sarjakuvia, tarinoita ja satuja,
urheilukirjoissa kierrellään latuja.
Kirjoja lukiessa haihtuu monet vaivat, kaikki iloita ja
jännittää saavat.
(Lainaus 6-luokkalaisen Sonja Kinnusen Kirjarunosta)
Helteisen kesän jälkeen kirjastossa puhaltavat taas
raikkaat syystuulet. Syyskuun neljäntenä palaamme
talviaikaan, jolloin kirjaston aukioloaika jälleen
pitenee kesän jäljiltä. Kirjasto on taas auki
myös sunnuntaisin. Myös satutunnit alkavat.
Toivomme, että yhä useampi lapsi matkustaisi kanssamme
satujen kiehtovaan maailmaan! Satutunteja pidetään joka
toinen viikko eli aina parittomina viikkoina torstaisin
klo 10 - 11 pää-kirjaston Satukamarissa. Kauden
ensimmäinen satutunti on viikolla 37 eli torstaina 14.9.
Myös vanhemmat tai muut lapsen kanssa paikalle tulleet
aikuiset ovat tervetulleita seuraamaan satutuntia.
Kirjaston tiloissa on myös erilaisia vaihtuvia
kirjanäyttelyitä läpi vuoden. Näin syksyllä, kun
kalastus- ja met-sästyskausi taas alkaa, järjestämme
kirjastoon kirjanäyttelyn otsikolla Erä- ja
kalastusromaaneja tarinoita metsäpoluilta ja
alajuoksuilta. Tällä hetkellä esillä on kirjoja
mm. otsakkeiden Kesän sato parhaimmillaan
ja Koulu alkoi!! alla. Myös
kirjauutuuksia hankimme ympäri vuoden. Syksy ja talvi
onkin kirjojen vilkkainta ilmestymisaikaa ja jotta yhä
useampi lukija pääsisi nauttimaan uutuuskirjoista,
olemmekin vaihtaneet kuluvan vuoden aikana ilmestyneitten
kirjojen laina-ajan 2 viikoksi.
Otetaan syksy lukemalla vastaan! Tervetuloa
lainaamaan!
Kirjastovirkailijat Ritva Martikainen ja Susanne Mikkola
PS. Uusi kirjastovirkailija Suvi Hanhikoski liittyy
joukkoomme 4.9. alkaen. |
| Puolukanosto
alkaa! Vetelin
4H-yhdistys aloittaa puolukanoston viikolla 36 entisen
Salen pihassa (kirpputorin vieressä). Osto tapahtuu
maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin (1 h/pv).
Katso tarkemmin Keskipohjanmaan lehdestä lauantaina
2.9.06 ajankohta sekä kellonajat. Lisää tietoja voit
myös kysyä yhdistykseltä numerosta 040 747 2347/Virpi.
|
Vetelin
4H-yhdistys päätti järjestää vielä yhden
METALLIKERÄYKSEN tälle vuodelle. Nyt sinulla olisi
vielä mahdollisuus siivota nurkat metalliromusta ennen
lumen tuloa!
Keräyspaikat Vetelissä 4. - 29.9.
* Keskusta: Puukallion tiellä Jussinhallin ja
Konemetallin välinen tontti
* Patana: Nuorisosuran tontti, Patanantie 780
* Sillanpään koulu
Mitä keräykseen voi tuoda?
* maatalouskoneet, äkeet, aurat jne.
* pesukoneet, hellat, kiukaat jne.
* kuivatut autonromut (kaikki nesteet, akku ja renkaat
poistettuna)
* ruohonleikkurit, polkupyörät * renkaat ja myös
renkaat vanteineen
* kaikenlaiset metallipitoiset tavara, jotka eivät
sisällä ongelmajätettä!
Mitä keräykseen EI voi tuoda?
* jääkaappeja tai pakastimia
* akkuja
* nesteitä
HUOMIO!
MetallinkeräyspaIkat on merkitty 4H-opasteilla ja alue
on aidattu nauhoilla. Metallia saa tuoda
ainoastaan aidatulle alueelle!! Keräyksen loputtua
paikalla ei saa enää tuoda metalliromua. |
| PARTIOLAISTEN
TOIMINTAKAUDEN ALOITUS Partiolippukunta Vetelin Koskenkävijöiden
uusi toimintakausi alkaa to 31.8. klo 18.00
kokoontumisella Kololla, Nuorisotilojen yhteydessä.
Sovitaan toiminta-ryhmistä ja kokoontumisajoista, uudet
sudenpennut (alkaen 7 v. -) ja vartiolaiset ( 10-12 v.)
sekä kaikki entiset partiolaiset tervetulleita mukaan!
Tiedustelut Merjalta 00 5040318 tai 8626 167. |
MATCH
SHOW 16.9.2006 Nikulan
Raviradalla Kaustisella Ilmoittautuminen alkaa klo
12.00, kehät alkavat klo 13.00 Rokotustodistus
esitettävä ilmoittautuessa
Sarja:
ISOT KOIRAT / PIENET KOIRAT/ PENNUT
Päivän päätteeksi valitaan BEST IN SHOW
Järjestää Vetelin ja Kaustisen 4H-yhdistykset |
TARVITSEEKO
LEMMIKISI HOITAJAA?
4H-yhdistyksen kautta on saatavana koulutettuja
lemmikkieläinten hoitajia.
Hoitajat voivat ulkoiluttaa, ruokkia ja ottaa lemmikkejä
myös kotiin hoidettavaksi sopi-muksen mukaan. Tiedustella
voi 4H-toimistosta 040 747 2347 tai suoraan hoitajilta.
Laura 050-432 5291
Anni 050-412 3502
Marika 045-130 5903
Annukka 040-700 0019
Henna 040-582 8944
Veera 040-559 7962
Salla 040-776 3426 |