KUNTATIEDOTE 10/2005


Hyvät veteliläiset!

Ykköspainopiste Vetelin kunnan työskentelyssä on vuonna 2005 ollut siinä, kuinka kunnan talous saadaan tasapainoon suunnittelukautena eli vuoden 2009 loppuun mennessä. Keväällä päätetyt tervehdyttämistoimet tehoavat jo tähän vuoteen. Alijäämä jää lähes puolta pienemmäksi verrattuna talousarvioon. 255 000 euron suuruinen harkinnanvarainen rahoitusavustus valtiolta vielä pienentää tämän vuoden alijäämää. Tänä syksynä valtuusto määritteli strategiset linjaukset, jotka johtavat talouden tasapainoon suunnittelukauden aikana. Niitä on noudatettu vuoden 2006 talousarviota tehtäessä ja lopputuloksena on luottamushenkilöiden ja henkilöstön hyvällä yhteistyöllä aikaansaama tasapainoinen talousarvio. On aihetta tyytyväisyyteen.

Tältä vuodelta jää kuitenkin katettavaa alijäämää, jonka hoitamiseen varaudutaan vuoteen 2009 mennessä rakenteellisilla muutoksilla palvelujen järjestämisessä. Näitä muutoksia työstetään par-haillaan sosiaalipalvelujen osalta yhteistyössä muiden kuntien kanssa ja opetustoimen sekä ruoka-huollon tarkastelu on käynnistymässä. Järkevällä palvelurakenteella ei pyritä pelkästään säästöihin, vaan myös siihen, että palvelut yleensä kyetään järjestämään laadukkaina tulevaisuudessakin. Sa-malla pitää turvata myös kunnan verotulojen kehitystä vaikuttamalla kunnan vetovoimaan asuin-paikkana ja työpaikkojen syntyyn.

Toinen iso kysymys on tänä vuonna ollut kuntarakenteen uudistaminen. Kunta- ja palvelurakennusuudistuksen eli Paras-hankkeen selvittelyjen yhteydessä on Vetelissä ja yhdessä muiden kuntien kanssa käyty vilkasta keskustelua ja syvällistä pohdintaa. Työ jatkuu kiivaana ensi vuoden puolella. Onko Vetelin kunta tulevaisuudessa tämän kokoinen vai olemmeko osa isompaa kuntaa. Selvää on kuitenkin, että me veteliläiset ihmiset näillä sijoilla asumme ja yritykset ja yhteisöt täällä toimivat tulevaisuudessakin. Tavoitteemme on varmistaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksella, että elin-olosuhteet ovat hyvät ja palvelut toimivat jatkossakin Vetelin alueella. Kiitos yhteistyöstä vuonna 2005. Ensi vuoden alkupuoliskolla tapaamme kyläkierroksella.

Rauhallista Joulua ja Hyvää uutta vuotta kaikille kuntalaisille!

Liisa Veiskola
kunnanjohtaja


Presidentinvaali



KOKO TILAN HALLINNAN SIIRTÄMINEN
Koko maatilan hallinnan siirrolla tarkoitetaan tilannetta, jossa kyseisen tilan kaikki tukieläimet ja viljeltävät maat siirtyvät uudelle haltijalle, joka harjoittaa kyseisellä tilalla viljelyä. Maatilan entiselle haltijalle saa jäädä puutarhamaaksi enintään 10 prosenttia tilan peltoalasta, kuitenkin enintään yksi hehtaari. Jos hallinta siirtyy 1.9.–31.12.2005 välisenä aikana, on uuden haltijan ilmoitettava hallinnan siirrosta kuntaan viimeistään 2. tammikuuta 2006. Tarkempia tietoja saa maataloustoimistosta.

MAIDON POHJOISEN TUEN MAKSATUS VUONNA 2006
Maidon kansallisen tuotantotuen maksatus siirtyy vuoden alusta hallinnon kautta maksettaviksi. Käytännössä asia toimii siten, että maidontuottajille lähetettiin joulukuun alussa haku-ohje ja osallistumislomake. Tuottajan tulee täyttää osallistumislomake ja toimittaa se kuntaan, jossa hänen osallistumisensa tallennetaan sovellukseen. Tästä eteenpäin tuottajan osallistuminen on voimassa siihen saakka, kun hän itse päättää lopettaa tuotannon, hänen tiedoissa tapahtuu muutoksia tms. Eli tuottajien kannalta ainoa tehtävä on toimittaa kyseinen lomake kuntaan. Jotta tukea voidaan maksaa heti vuoden alusta kyseinen lomake tulee palauttaa kuntaan jo 30.12.2005 mennessä. Haku on avoin jatkuvasti, mutta tämä aikaraja on sitä varten, että turvataan tuottajien tuensaanti jo heti tammikuulta lähtien (eli helmikuun maksatuksessa). Tuki maksetaan viimeistään kuukauden 20 päivä, ja pankista riippuen maksu on tuottajan tilillä 3-4 pv maksusta.

PELTOMAAN VUOKRASOPIMUKSISTA
Tilatukijärjestelmään siirryttäessä on tärkeää, että vuokrasopimukset ovat ajan tasalla. Sopimus on väärinkäsitysten välttämiseksi syytä olla kirjallinen. Tilatuen saaminen edellyttää tukikelpoisen pellon hallintaa vähintään 10 kuukautta. Tämän hallinta-ajanjakson on alettava 1.2.-30.4. välisenä aikana. Vuokrasopimus on voinut alkaa jo ennen tätä ajanjaksoa, mutta kuitenkin viimeistään ajanjakson sisällä. Uudet vuokrasopimuk-set on hyvä pyrkiä tekemään vähintään 5 vuodeksi, enintään kuitenkin 10 vuodeksi. Vuokrasopimuksessa tulee olla määräaika alkamiselle ja päättymiselle. Sanamuoto ”toistaiseksi” ei täytä tätä vaatimusta. Tehkää tällaiset sopimukset määrämuotoiseksi. Pellon tilatukioikeus jää vuokrasopimuksen päätyttyä vuokrapellon haltijalle kevään 2006 viljelyn perusteella, ellei Komissio hyväksy Suomen esitystä, jonka mukaan ennen 1.8.2005 tehdyissä vuokrasopimuksissa tukioikeus palautuisi automaattisesti omistajalle. Tämän vuoksi ennen 1.8.2005 tehtyihin vuokrasopimuksiin on hyvä liittää kirjallinen sopimus tukioikeuksien siirrosta, mikäli halutaan varmistaa tukioikeuden palautuminen omistajalle. Sen sijaan 1.8.2005 jälkeen tehtyjen vuokrasopi-mus-peltojen tilatukiominaisuus jää vuokralaiselle, ellei muuta sovita. Vuokrasopimusasiat on hyvä ottaa esille omistajien kanssa, jotta vältytään erimielisyyksiltä sopimusten päättyessä.Tukioikeuden siirtoa koskevan lomakepohjan saa maataloustoimistosta. Siirtoa koskevan liitteen voi lisätä voimassaolevaan vuokrasopimukseen omistajan ja vuokralaisen yhteispäätöksellä.

FARMARIVALMENNUSHANKKEEN KOULUTUKSIA

Käytäntöä - tilakohteita – huippuosaamista – rentoutumista

Navettapäivät 2006 Kalajoen hiekkasärkillä

Keskiviikko 25.1
Tilakohteita lähialueella
Kohteissa esittelyä, tarjoilua yms.


Torstai 26.1
Teemapäivä aiheesta INVESTOINNIN RAHOITUS

Perjantai 27.1
Teemapäivä aiheesta INVESTOINNIN SUUNNITTELUN TÄRKEYS

Tilaisuuksiin pyydetään ennakkoilmoittautumista (ei sitova) ruokailun järjestämiseksi ProAgria Keski-Pohjan-maalle puh. 020 747 3250 tai liisa.koskela@proagria.fi. Ennakkoilmoittautuminen päättyy viikkoa ennen kutakin teemapäivää.Voit tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista, mutta tällöin emme voi ilmoittaa Sinulle mahd. peruutuksesta. Teemapäivän hinta 15 e (sis. alv, kahvin ja luentomateriaalin). Käteismaksu. Toiminnasta lisätietoja: Liisa Koskela 020 747 3268 tai liisa.koskela@proagria.

VETELIN KIRJASTOJEN AUKIOLOAJAT 2.1.2006 ALKAEN

Pääkirjasto: puh. 8608 267
maanantai 13-19
tiistai 13-19
keskiviikko 13-16
torstai 10-19
perjantai 10-16
sunnuntai12-14

Vuoden 2006 alusta pääkirjastosta ei voi lainata ilman kirjastokorttia. Muistathan siis pitää kirjastokorttisi mukana aina asioidessasi kirjastossa!

Pääkirjastossa alkaa näyttelytoiminta tammikuussa 2006. Näyttelyitä voivat tuoda kirjas-toon yksityiset, yhteisöt, koulut yms. Kirjastossa on varattuna näyttelyille sermejä ja pöytä-tilaa. Näyttelyjen järjestämisestä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä pääkirjastoon.

Uutena toimintana pääkirjastossa alkavat myös satutunnit. Satutunti pidetään torstaisin
klo 10 - 11. Ensimmäinen satutunti on torstaina 12.1.

Pulkkisen kirjasto
keskiviikkoisin 18 - 20

Pulkkisen sivukirjasto siirtyy v. 2006 alusta Pulkkisen Kyläyhdistyksen hoidettavaksi. Lainaustoiminnasta vastaa pääosin Maria Pulkkinen.

Räyringin kirjasto puh. 8624 212
ma - pe 9 -16


Kansalaisopiston järjestää teatterityöpajan nuorille

Ilmaisutaidosta kiinnostuneille 13 – 16 vuotiaille tarkoitettu teatterityöpaja, jossa kansansatu sovitetaan oppilaiden kanssa uudelleen ja sovituksesta tehdään teatteriesitys. Kokoontumiset torstaisin 5.1. – 6.4.2006. Ilmoittautumisetensimmäisellä kerralla torstaina 5.1.2006 Vetelin peruskoulun kuvaamataidon luokassa (Pajalassa). Ryhmään otetaan enintään seitsemän opiskelijaa.Kurssimaksu 15 euroa. Lisätiedot: kurssin ohjaajalta Soile Kortesalmi 050–4314 167.


Kävelykampanja
Kävelykampanjassa tuli yhteensä 2144 suoritusta. Eniten suorituksia kerättiin Rytiniemen suorituspaikalle 455, toiseksi eniten Haapalan/Forsbackan risteyksessä 304 ja kolmanneksi Puusaaressa 247. 85 €:n lahjakortin veteliläiseen liikkeeseen voitti Terho Kaunisto. Tavarapalkintoja voittivat Miia Pakkala, Maija Holtti ja Olavi Haukilahti. Palkinnot voi noutaa vapaa-aikatoimistosta.

Hiihtokampanja
Ympäri Veteliä 1.12. - 31.3. Kampanjaan voivat osallistua kaikki kunnan asukkaat. Suoritukset merkitään kuntolaatikoista löytyviin suoritusvihkoihin tai henkilökohtaiseen suorituskorttiin. Suorituskortin voit tulostaa kunnan kotisivulta tai hae se vapaa-aikatoimistosta. Kuntovihkot löytyvät latujen varrelta seuraavista paikoista: Haukilahti, Isokylä, Kalliojärvi, liikuntakeskus, Patana, Polso, Pulkkinen, Puusaari, Räyringin järvi, Rytiniemi ja Sillanpää. Liikuntasuoritukseksi hyväksytään kaikki ulkona tapahtuva, kestoltaan vähintään puoli tuntia kestävä liikunta. Pääpalkintona arvotaan 85 € :n ostolahjakortti ja kuukausittain tavarapalkintoja.

Nuorisotila suljettuna
Nuorisotila on joulun ja uuden vuoden aikaan suljettu 19.12. – 31.12.2005. Jatkossa maanantain vuorolle, joka on klo 17.30-19.00, ovat tervetulleita myös yli 13-vuotiaat, sillä nuorempia ei ole nuorisotilassa vähään aikaan näkynyt.

Nuorten pelivuorot peruttu

Nuorten pelivuorot on peruttu liikuntakeskuksen salissa 16.12, 19.12, 23.12, 26.12 ja 30.12.


JOULUISIA TERVEISIÄ LIIKUNTAKESKUKSESTA

Joulukuun tarjous  -20%
       Veteli-paidat, uima-asut ja uimatarvikkeet

Vuosikortti kuntosalille
       -aikuiset  80  €
       -koululaiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät  ja eläkeläiset  60 €

Kinkku-uinti alkoi 7.12 ja päättyy 21.12.2005
        vielä ehdit osallistumaan.

HUOM!!!  Aamu-uinti päättyy 16.12.2005 vähäisen kävijämäärän vuoksi.

Aikuisten uimakoulu
       21-22.1 ja 28-29.1.2006,  klo 11.00 – 13.00
       jos olet uimataidoton tai heikon uimataidon omaava, soita 860 8271


RAUHALLISTA JOULUA
          JA  LIIKUNNALLISTA VUOTTA 2006

                                     LIIKUNTAKESKUKSEN VÄKI

Hiipii viisi tonttua tähtitaivaan alla.
Loistaa kaksi kynttilää tuvan akkunalla.
Joulukuusi koristeltu,äiti puuron keittää.
Lunta sataa hiljalleen,voi kauas huolet heittää.
Joulun pienet kulkuset ne kilkkaa heleämmin,
vaikka paukkuu pakkanen,on sydämessä lämmin.