KUNTATIEDOTE 11/2006


KUNNANHALLITUS


KUNNANJOHTAJAN JOULUTERVEHDYS
 
Moni asia on Vetelissä kehittynyt myönteiseen suuntaan kuluvan vuoden aikana. Kunnan talous näyttäisi olevan tasapainossa tänä ja ensi vuonna. Uusia työpaikkoja on syntynyt monelle toimialalle. Työttömyysaste on laskenut merkittävästi – viiteentoista vuoteen se ei ole ollut näin alhaisella tasolla. Väestökehitys pysyy valitettavasti vielä negatiivisena. Vauvoja syntyy kuitenkin viime vuotta enemmän, mikä on aivan loistava asia. Yritetään yhteistuumin vaikuttaa siihen, että uusien työpaikkojen avulla saisimme kuntaamme muuttamaan uusia tai entisiä veteliläisiä. Myönteinen väestökehitys on ainoa kantava perusta hyvälle talouskehitykselle. Vuosi 2006 voidaan päättää hyvällä mielellä ja vuotta 2007 odottaa valoisan toiveikkaasti.
 
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
 
   Liisa Veiskola
   kunnanjohtaja
 


TALOUSARVIO 2007 JA TALOUSSUUNNITELMA 2007-2009
 
Kunnan talous on ainakin tilapäisesti saatu tasapainoon vuoden 2006 aikana. Investointeja on aikaisempiin vuosiin nähden vähän, joten kunta kykenee vuoden 2006 aikana pienentämään velkamäärää noin 1,3 miljoona euroa. Vuoden 2007 talousarvio on käyttötalouden osalta 150 000 euroa ylijäämäinen, mutta merkittävät investoinnit kasvattavat jälleen kunnan velkamäärää.
 
Vetelin verotulojen ennakoidaan ensi vuonna nousevan tämän vuoden tasosta. Tilannetta osaltaan parantaa valtion ns. ”pakkolainan” takaisinmaksu eli verotulot kasvavat, kun valtio ottaa vastattavakseen aikaisemmin kunnallisverosta tehtyjä vähennyksiä.
 
Koko maan tasolla kuntien valtionosuuksien arvioidaan kasvavan vuonna 2007 noin 4,8 prosenttia. Vetelissä valtionosuuksien kasvun arvioidaan myöskin olevan noin 4,8 prosenttia. Vetelin valtionosuutta pienentää väestömäärän lasku ja oppilasmäärän negatiivinen kehitys. Toisaalta valtionosuutta kasvattaa verotulojen tasauksen merkittävä kasvu vuonna 2007.

Keskeiset muutokset toiminnassa:

• Vuoden 2007 aikana päätetään, ryhdytäänkö kuntien yhdistymistoimenpiteisiin, niin että yhdistyminen voi tapahtua 1.1.2009 lukien. 30.6.2007 mennessä laaditaan puitelain toimeenpanosuunnitelma yhteistyössä muiden kuntien kanssa.
 
• Yhden keskustoimiston kanslistin paikka jätetään täyttämättä ja toinen täytetään määräajaksi vuoden 2008 loppuun saakka. Siirrytään sähköiseen ostolaskujen kierrätykseen, sähköiseen palkkalaskelmaan, paperittomiin kunnanhallituksen kokouksiin ja luovutaan lankapuhelimien käytöstä.
 
• Elinkeinotoimen edistämiseen varataan 30 000 €:n määräraha vuoden alussa valmistuvassa kunnan elinkeinostrategiassa määriteltäviin toimenpiteisiin, joilla tuetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja edistetään kunnan vetovoimaisuutta.
 
• Toimintakauden aikana selvitetään sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamismalli kunta- ja palvelurakenneuudistuksen mukaiseksi.
 
• Lasten päivähoidossa varaudutaan käynnistämään 1.8.2007 Räyrinkiin ryhmäperhepäivähoito.
 
• Harjukodin toiminta muutetaan kunnan omaksi toiminnaksi 1.1.2007 alkaen.
 
• Vetelin kunnan sivistystoimessa suurimmat muutokset vuonna 2007 ovat näkyvissä perusopetuksessa. Tuntikehystä leikataan yli 40 vuosiviikkotunnilla. Yläkoulussa siirrytään porrastetusti kolmen vuoden aikana kolmesarjaisuudesta kaksisarjaisuuteen. Keskuskoululla ei täytetä avoimeksi tulevaa luokanopettajan virkaa, erityisopettajan virka täytetään joko virkana tai tuntiopettajuutena. Esioppilaat yhdistetään alkuopetuksen yhdysluokkiin Patanassa, Pulkkisessa ja Räyringissä, Tunkkarin alueen esioppilaat muodostavat Keskuskoulun esioppilaiden kanssa itsenäisen esiopetusryhmän.
 
• Lukion tuntikehyspäätös tehdään vuoden 2007 aikana. Lukio on aktiivisesti mukana yhteistyössä maakunnan lukioiden kanssa. Lukio hakee mukaan kansainvälisen hanketoimintaan.
 
• Pulkkisen sivukirjaston toiminnasta on vuoden 2006 alusta lähtien vastannut Pulkkisen Kyläyhdistys ry. Räyringin kirjasto jatkaa nykyisellään toukokuun loppuun saakka, mutta tämän jälkeen Räyringissä pyritään siirtymään vastaavanlaiseen toimintamalliin kuin Pulkkisen kirjastossakin on. Kirjasto on mukana YTY-kirjastojen yhteisen kirjastonjohtajan palkkaamiseen liittyvässä selvityshankkeessa; hankkeen rahoittaa lääninhallitus.
 
• Seutukunnallista nuorisotoimintaa lisätään mm. yhteisten nuorten konserttien järjestämisen myötä. Veteli on mukana maakunnallisessa Lanu-hankkeessa, jonka avulla selvitetään yhteistoiminnan mahdollisuuksia nuorisotoimessa. Nuoria kannustetaan kansainvälisyyteen nuorisovaihtoihin osallistumisen kautta sekä omien elinolojen vaikuttamiseen Nurppa-hankkeen projektirahojen haun kautta. Keplin hankkeen kautta tullaan rakentamaan paikkakuntakohtaisia yhteistyöverkostoja kunnan ja paikallisten järjestöjen välille. Talousarviossa 2007 on varauduttu terveysliikunnan kehittämiseen.
 
• Alku-hankkeen rahoituksella tehdään kunnan omistamien kiinteistöjen kiinteistönhoidon mitoitus. Tämän perusteella voidaan kiinteistönhuolto järjestää mahdollisimman taloudellisesti ja toimivasti.
 
• Ruokahuolto keskitetään 1.1.2007 alkaen teknisen toimen alaisuuteen. Keskittämällä toiminta yhden hallintokunnan alaisuuteen päästään kustannustehokkaaseen ja laadukkaaseen ruokahuollon tukipalveluyksikköön. Suunnitelma ruokahuollon järjestämisestä laaditaan keväällä 2007 ja uuteen keskitettyyn ruokahuollon organisaatioon siirrytään 1.8.2007 alkaen.
 
• Ympäristölautakunnan talousarvioon on varattu edelleen uusille omakotirakentajille 3000 euron suuruinen rakentamislahja.
 
• Kotimaista polttoainetta käyttävän lämpölaitoksen rakentaminen toteutetaan vuoden 2007 aikana, samoin kaukolämpöverkoston laajentaminen. Verkosto tehdään kunnan toimesta, mutta laitoksen rakentajatahoa selvitellään vielä eri vaihtoehtojen välillä.
 
• Niilonhallin laajennus- ja muutostyöt käynnistyvät alkuvuodesta sekä veneteollisuuden kokoonpanohallin rakentaminen keväällä 2007.
 
• Siirtoviemärin rakentaminen Räyringistä Tunkkarille aloitetaan elokuussa 2007 ja se valmistuu vuoden 2008 aikana. Kunta vastaa hankkeessa tarvikkeiden hankinnasta ja ympäristökeskus töiden suorittamisesta.
 


Allaolevat kaavaluonnokset ja -ehdotukset sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmat
ovat kunnanviraston ollessa suljettuna nähtävillä pääkirjastossa 27. – 28.12.2006:
 
1.    Tunkkarin ja Keskustan kokonaisasemakaava valmisteluvaiheen kuulemista varten.
 
2.    Asemakaavan muutos Kivihyypässä.
 
3.    Patananjärven rantayleiskaavaehdotus.

 
Kunnan kirjastossa nähteilläoloaikana esillä olevista osallistumis- ja arviointisuunnitelmista sekä kaavaluonnoksista voivat mielipiteensä jättää kaikki ne, joita asia koskee. Kirjalliset huomaukset Vetelin kunnanhallitukselle os. Kivihyypäntie 1, 69700 VETELI.
 
Patananjärven rantayleiskaavaehdotuksesta tulee muistutukset tehdä kirjallisina kunnanhalli-tukselle yllä mainittuun osoitteeseen.


KUNNANVIRASTO SULJETTUNA 27.-29.12.2006
 
Kunnanvirasto on suljettuna henkilökunnan vuosilomien vuoksi 27.-29.12.2006.
 
Kunnanhallitus


NAISILLE TÖITÄ VETELISSÄ

Nainen, jos olet kiinnostunut uusista työmahdollisuuksista, ota yhteyttä hankevetäjään!
Hankkeeseen voi edelleen ilmoittautua työnhakijaksi ja avoimia työpaikkoja voi tiedustella hankevetäjältä. Jos suunnittelet yrityksen perustamista, saat neuvontapalveluja toiminnan aloittamisvaiheessa. Hankkeeseen osallistuminen on maksutonta.
 
Hanke jatkuu kevääseen 2007 saakka. Hanketta hallinnoi Vetelin kunta ja rahoituksen hankkeelle on myöntänyt paikallinen toimintaryhmä Pirityiset ry.

Yhteystiedot:
Vetelin kunta
hankevetäjä Kirsi Finnilä
Kivihyypäntie 1
69700 VETELI
gsm. 050-302 1168
e-mail.
kirsi.finnila@kase.fi


YRITTÄJIEN PALSTA


Vuonna 2006 Veteliin perustettuja yrityksiä:
 
ATK-HUOLTO JARI NURMINEN
SMA-Palvelut om. Sauli Ahonen
Ravitalli Mansikka-aho avoin yhtiö om. Juha ja Sofia Mansikka-aho
Ullamaarian Kuva ja Kortti om. Ullamaaria Halonen
 
Omistajanvaihdokset:
Kukka ja Tähti om. Kirsi-Maria Saarinen (Vetelin kukka- ja hautauspalvelu)
Sininen Sivellin Oy om. Sari Kuorikoski ja Nina Meriläinen (Vetelin kirja- ja paperikauppa)
 
Tarkemmat tiedot löytyvät Kasen yritysrekisteristä, osoitteesta http://kasesoft.fi/yritysportaali/ tai yritysneuvojalta Sari Torppa p. 044 561 2154.


MAASEUTU


MAASEUTUASIAMIES TOIMISTOSSA
Maaseututoimen yhteistyösopimus Ullavan kunnan kanssa päättyy. Maaseutuasiamies ensi vuoden alusta lähtien kokoaikaisesti Vetelin maataloustoimistossa.
 
MYEL-ASIAMIEHEN VASTAANOTTOAIKAAN MUUTOKSIA
Myel-asiamies Hannu Ojantakanen on tavoitettavissa puhelimitse 045 136 1808.Hän on tavattavissa Vetelin kunnanvirastolla ainoastaan ennakkoon sovittuna aikana. Säännöllistä vastaanottoa ei enää ole.
 
TILATUEN MAKSATUS
Uuden tilatuen maksatukset ovat käynnistyneet. Maa- ja metsätalousministeriön arvion mukaan yli 99 prosenttia tiloista saa tilatuen joulukuun aikana.
 
INVESTOINNIT TYÖYMPÄRISTÖN PARANTAMISEEN
Työympäristön parantamiseen voi hakea korkotukilainaa ja avustusta. Työympäristön parantamiseksi luetaan; putkilypsykoneiden, säilörehuleikkureiden ja lannanpoistolaitteiden sekä rehunjakovaunujen ja - laitteiden hankinta, ei kuitenkaan pienkuormaajan eikä traktoreiden hankintaan. Lisätietoja maaseutuasiamieheltä. Hakemus aina ennen hankintaa.
 
INVESTOINTITUKIEN MÄÄRÄRAHAT
Pohjanmaan TE-keskuksen mukaan varat avustusten myöntämiseen maatilojen investointeihin ovat loppu tältä vuodelta. Päätöksiä avustushakemuksiin voidaan tehdä vasta ensi vuoden puolella, kun TE-keskukselle on vahvistettu vuoden 2007 rahoituskiintiöt. Hakemuksia otetaan kuitenkin vastaan jatkuvasti. Korkotukilainavaroja on vielä jäljellä, joten päätöksenteko jatkuu toistaiseksi niiden hakemusten osalta joissa on haettu pelkästään korkotukilainaa. Varoja nuorten viljelijöiden aloitustukien myöntämiseen,sekä avustusta että korkotukilainaa,on yhä käytettävissä.
 
INVESTOINTITUKIEN MAKSATUSKATKO
Tauko maksatuksissa pidetään joulukuun 22 päivästä tammikuun 11 päivään 2007. Siten hakemuksien on oltava täydellisinä ja leimattuina TE-keskuksella viimeistään 19.12 tullakseen käsitellyksi ennen maksatustaukoa. Ei täydellisten hakemusten käsittely siirretään eNsi vuoteen.
 
    Maataloustoimisto toivottaa hyvää joulua ja menestystä uudelle vuodelle 2007 !


NUORISO JA VAPAA-AIKA


KÄVELYKAMPANJASSA PALKITUT:
Arvonnassa onni suosi seuraavia henkilöitä: 85 €:n lahjakortin voitti Eeva Leppäniemi (Haukilahti) ja
tavarapalkinnot voittivat Tom Pynssi (Kylmänkylän risteys), Heikki Sillanpää (Sillanpään levähdysalue), Anna-Liisa Kotila (Kalliojärvi). Palkinnot voi noutaa kunnan keskuksesta.
 
Kävelykampanjassa tuli yhteensä 4133 suoritusta. Eniten suorituksia kerättiin Kalliojärvellä 1169, toiseksi eniten Isokylässä 575 ja kolmanneksi Rytiniemessä 490 suoritusta.
 
NUORISOTILA
Nuorisotila on suljettuna 20.12.06-6.1.07.
 
Haemme nuorisotiloihin vastuuntuntoisia VALVOJIA ILTA- JA VIIKONLOPPUTYÖHÖN
 
Nuorisotilat ovat auki ke, pe ja la. Työaika noin 9h/viikko
Jos olet iloinen, reipas ja haluat työskennellä nuorten kanssa, lähetä hakemus 29.12. mennessä osoitteella: Vetelin kunta, Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli. Lisätietoja puh 040 7472347.
 

LIIKUNTAKESKUS/UIMAHALLI

Joulun aukioloajat

23-26.12 suljettu (joulun aika)
27 ja 28.12 (ke ja to) avoinna 15.00-21.00
29.12. (pe) avoinna 15.00-21.00. Huom. aika!
Uusivuosi suljettu
2-4.1.2007 (ti-to) avoinna 15.00-21.00
5.1 loppiaisaatto, suljemme klo 15.00

MUISTITHAN

Osallistu kinkun arvontaan!!
7-21 joulukuuta uimassa käyneiden kesken
arvomme KINKUN, sekä pieniä yllätyksiä!


 
LAHJAVINKIT liikuntakeskuksesta!
 
Kääri pakettiin koko perheelle.


 


 
Rauhallista Joulua ja Iloista Uutta Vuotta!